
Äijälän vammaisten tuki ry haki JyväsRiihi ry:ltä Leader rahoitusta Äijälä Yhdistää –hankkeen (2010 – 2013) toteuttamiseen. Hanke on osa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa 2007 – 2013.
Hanke on saanut myönteisen päätöksen Keski-Suomen ELY-keskukselta 26.5.2010.
Hankkeen tavoitteena on
1) kunnostaa Äijälän puutarha-alueesta kulttuurimaisemallisesti miellyttävä alue, jota Väinölän kylän asukkaat voivat hyödyntää virkistäytymiseen.
2) uudistaa Vanha-Äijälän keittiön siten, että se mahdollistaa entistä monipuolisemman tilojen käytön myös Väinölän asukkaiden tarkoituksiin.
Hanke on aloitettu puutarha-alueen kunnostamisella. Vanhat kasvihuoneet ja betonirakennelmat on alueelta purettu. Maanmuokkausta, istutusta, vierrakentamista, viljelyä ja sadonkorjuuta alueella riittää pitkälle syksyyn. Myös perinteisiä kylätalkoita tullaan alueella järjestämään. Niistä tiedotetaan myöhemmin sähköpostitse, kyläyhdistyksen kokouksessa sekä ilmoitustauluilla.
Puutarha-alueen viherrakentamissuunnitelma on nähtävillä Äijälänkujan puoleisella parkkipaikalla puutarha-alueen alalaidassa.