Äijälä-yhdistää hanke
Kirjoitti: admin | 14 maaliskuuta, 2011

Äijälän vammaisten tuki ry on saanut JyväsRiihi ry:ltä Leader rahoitusta Äijälä Yhdistää –hankkeen (2010 – 2013) toteuttamiseen. Hanke on osa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa 2007 – 2013.
Hankkeen tavoitteena on
1) Kunnostaa Äijälän puutarha-alueesta kulttuurimaisemallisesti miellyttävä alue, jota Väinölän kylän asukkaat voivat hyödyntää virkistäytymiseen.
2) Uudistaa Vanha-Äijälän keittiön siten, että se mahdollistaa entistä monipuolisemman tilojen käytön myös Väinölän asukkaiden tarkoituksiin.
Hanke on aloitettu puutarha-alueen kunnostamisella. Kesällä 2010 vanhat kasvihuoneet ja betonirakennelmat alueelta purettiin. Maanmuokkausta, istutusta, vierrakentamista, viljelyä ja sadonkorjuuta alueella tehtiin pitkälle syksyyn.
Äijälä yhdistää hanke herää taas pian uuteen kevääseen 2011! Hankkeen puitteissa tullaan alueella järjestämään taas perinteisiä kylätalkoita. Niistä tiedotetaan myöhemmin sähköpostitse, kyläyhdistyksen kokouksessa sekä ilmoitustauluilla. Ilmoittaudu siis mukaan sähköpostilistallemme!
Puutarha-alueen viherrakentamissuunnitelma on nähtävillä Äijälänkujan puoleisella parkkipaikalla puutarha-alueen alalaidassa.



